Miten minusta tuli kirjailija =)

Siitä on jo vuosia, kun olin Niina-Matildan luona töissä. Eräänä aamuna, taisi olla vuosi -08, Niina huuteli minua mökkiin tullessani töihin ja kertoi henkien käskevän kysyä leikkisinkö hänen kanssaan.
– ”Mikä ettei, leikitään vain. Mikä on leikin nimi ?” kysyin.
– ”Leikissä sinä olisit asiakas ja minä näkiä” Niina vastaa.
Tämä on leikki mistä tykkään, joten olin innolla mukana. Istahdin teekuppi kädessä mökin sohvalle ja aloin kuunnella henkien kertomaa tarinaa. Tarinan alkuosasta en  muista enää mitään, kaipa se oli ihan asiaa siihen hetkeen, kun se ei ole mieleeni jäänyt. Sitten alkoi huvittaa =) henget käskivät minun kirjoittaa kirjaa. Silloin aloin nauraa, minä lukihäiriöinen, tietokonevastainen tupelo, kirjoittamassa kirjaa….               EI; EI JA EI.  Nousin sohvalta kiitin teestä ja sanoin lähteväni tekemään töitä, etten kuolisi nauruun. Niina saisi kirjoittaa kirjaa, hänhän se kirjailija oli !
Aamupäivä menikin touhuessa normaalisti, mutta kalan savustuksen ja ruuanlaiton keskellä, aloin ihmetellä kun Niina kulki läppäri mukanaan ja kirjoitti koko ajan. Luulin häiritseväni pulputtaessani kaikkea mikä elämässä on ihanaa, joten suljin suuni.
– ”Anna tulla, se syntyy nyt !” Niina tokaisi.
Olin ihmeissäni ja kurkistin mitä koneelle oli ilmestynyt. Minun puhettani, mitä ihmettä! Sain kuulla selityksen, että kirja kirjoitetaan vaikka sitten näin yhteisvoimin. Siitä alkoi lappujen kirjoittelu. Kirjoitin ylös asioita mitkä mielestäni helpottavat arkeani tai mietityttävät minua ja Niina kirjoitti ne ja omat oivalluksensa koneelle. Pikkuhiljaa saimme kasaan kirjan joka kantoi työnimeä Huuhaa akan aapinen.Kirja jäi meidän kahden reseptihyllyyn. Vuosien varrella olen avannut kirjan useasti, se on muuttanut jo muotoaankin moneen kertaan.

Tänä keväänä se sai virallisen muotonsa ja oikean nimensä. Nyt sinulla on mahdollisuus kurkistaa siihen. Kirjasta löydät siis Niinan näkijän ajatukset ja minun luontaispuolen mietinnät yhdistettynä.Toivon, että saisit siitä oivalluksia omaan elämääsi ja huomaisit ehkä niinkuin minäkin että mikään ei